2-vuotias poikani on nyt itkenyt puolen vuoden ajan joka ainoa aamu tarhaan jäädessään, paitsi niinä harvoin aaamuina, kun on herännyt ihan itsekseen. Nyt itku alkaa vaihtua alistumiseen: ikkunasta vilkuttaessani hän katsoo apaattisena ohitseni kaukaisuuteen.

Voisiko joku kertoa, miksi lapsen tuskasta huolimatta käyn töissä, kun ei palkkani kuitenkaan kunnolla riitä perheen elättämiseen? Työskentelenkö kartuttaakseni eläkettäni, vai mielenvirkistyksen vuoksi?

Luultavasti vain pelkään putoavani oravanpyörästä.